tiistai 3. tammikuuta 2017

Vähän vauhdikkaampi kävelymaasto

Tänään ratsastin molemmilla hevosilla, ja molempien kanssa kävin myös maastossa.
Kaisan kanssa maastolenkki meni hyvin ja Neakin tuli mukaan Piutilla.
Ziggylläkin meni alussa hyvin, mutta edellä menevän Niksun kujeet hermostuttivat sitä.
Niksu oli kerännyt todella paljon virtaa ja kujeetkin olivat kyllä sellaisia mitä se ei ole ikinä minun nähden tehnyt.
Alku näytti lupaavalta, kunnes Niksu päätti ravata yhden ylämäen ilman minkäänlaista pitoa suussa. Sen jälkeen se käveli nätisti ehkä jonkun viisi metriä, kunnes se rupesi vetämään päätä alas ja hyppypukkeja siinä samalla. No, siitä menosta sitten kuski tipahti ja jatkettiin matkaa niin, että Niksua talutettiin ja minä olin Ziggyn selässä.
Toinen kompastuskivi tuli, kun lumen keskellä oli märkä ja hieman upottava lätäkkö, jossa Niksu sitten jälleen päätti tehdä kiusaa. Sepäs päätti hypätä taluttajan kantapäille ja hajottaa kengän siinä samalla. Siinä kohtaa Ziggy oli jo todella hermostunut, josta hetkenpäässä tapahtui vielä se viimeinen silaus, kun viimeistä alamäkeä oltiin menossa. Siinä sitten tämä mun oma sankari pääsi vauhtiin, kun olisi halunnut ravata, mutta en antanut. Silloin sitten se ilmeisesti suuttui mulle, kun ohjissa jouduin aika kovaa olemaan kiinni, jottei Ziggy juoksisi Niksun päälle. Siinä sitten se päätti ruveta tekemään hyppypukkeja tiputtaakseen ärsykkeen selästä. Siinä se ei onnistunut, mutta seuraava tapaus tuli, kun taas tää mun sankari sai uuden kohtauksen, jolloin Niksukin hermostui niin, että Emmi sai potkun reiteensä, jolloin Niksu pääsi irti ja lähti kaahaamaan jonnekin metsään, mutta palasi onneksi takaisin, kun Ziggy oli niin hermostunut että melkein lähti taas pomppimaan. Siinä kohtaa olin kyllä jo ehtinyt pois selästä ja isä piti hevosesta kiinni. Sitten Niksu saatiin kiinni ja mentiin taluttaen takaisin kotiin kentälle, jossa menin uudestaan selkään ja taivuttelin vielä hetken. Päätimme vielä juoksuttaa ne vapaana pellolla, siitäkään ei kyllä Ziggyn kanssa mitään tullut, kun se veti välilangan ali kahdesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti